Sivut

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Captain America - Neulottu pipo


Idean sain jälleen kirjastani Hyvää lankaa. Pyrymyssy-ohje oli koko kasvojen peittävä pipo, pelkillä silmien ja suun reiällä. Ajattelin että jos jätän nenän alapuolelta vaan tekemättä, saan silmien yli tulevan pipon. Sinistä lankaa ja tadaa my Ironman has allies.

Koska työ on kokonaan sileää neuletta, alkoi se kihartumaan alareunasta. Jouduinkin silittämään työn monta kertaa. Kastelin pienen pyyhkeen ja puristin ylimääräiset vedet pois, pyyhkeen läpi sitten silitin pipon reunat.
Pujotin reunan läpi samaa sinistä lankaa ja langat päät jätin pipon takapuolelle. Niskasta voi näin siis säätää kuinka kireällä pipo on.

A-merkin tein huovuttamalla. Koitin virkkaamista ja neulomista mutta A:sta tuli liian paksu.
Huovuttamalla tein ensin siitä liian pienen, ja lopputulokseen siitä tulikin sitten vähän liian iso. Mutta sarjakuva Amerikalla A on erittäin suuri kun sitten elokuva Amerikalla se on aika pieni. Piponi on siis sarjakuvan Captain America.





(Mallinukkeni pää on pienempi kuin normaali pää joten pipo näyttää hieman isolta)





1 kommentti:

  1. Hei nää on mageita! Oot taitava!

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista